Nella Korpio: Tasa-arvo alppihiihdossa

Tasa-arvo on aina ajankohtainen aihe ja palkkioiden, palkkojen, tukien ja huomion jakautuminen sukupuolten välillä puhuttaa myös urheilussa. Naisurheilijoiden asema, arvostus, tulevaisuudennäkymät ja mahdollisuus ammattilaisuuteen riippuu suuresti lajista, täydellisiä yleistyksiä ei voi tehdä.

Omat kokemukseni perustuvat pääosin alppihiihtoon, missä tilanne sukupuolten välisessä tasa-arvossa on isossa kuvassa hyvä. Kilpailuissa jaettavat palkintorahat ovat samansuuruiset muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

Kansainvälinen hiihtoliitto on määritellyt reunaehdot eli minimisumman ja jakoperusteen, mutta kilpailujärjestäjällä on oikeus kasvattaa summia halutessaan. Suurin yksittäinen palkintorahapotti jaetaan yhdessä miesten osakilpailussa, mutta naisten puoleltakin löytyy kilpailu, jossa jaetaan lähes yhtä suuret kasvatetut palkintorahat.

Alppihiihdossa suurin urheilijan kilpailutienesteihin vaikuttava tekijä onkin menestys ja hyvä esimerkki tasapuolisista ansaintamadollisuuksista on, että viime vuonna eniten palkintorahoja tienannut alppihiihtäjä oli nainen. Kokonaisansioihin vaikuttaa urheilijan markkina-arvo sen hyödyntäminen sopimusneuvotteluissa. Kilpailumenestys toimii kuitenkin pohjana kaikelle tälle ja niin kuuluu mielestäni ollakin.

Oman urani aikana suurin sukupuolten välillä huomaamani ero on se, että poikien ja myöhemmin miesten sarjoissa on tyypillisesti enemmän osallistujia. Lapsena tilanne saattoi vaihdella vuosittain, mutta teini-ikään tultaessa osallistujamäärät vakiintuivat aina miesten enemmistöksi. Koska mieslaskijoita on enemmän, myös miehille perustettavat eri tasojen joukkueet ovat suurempia, vaativat enemmän henkilöstöä ja kulujen kattamiseen enemmän tukia.

Joissain maissa tilanne voi olla esimerkiksi maajoukkueen sisällä toinen ja silloin myös tuet jakaantuvat sen mukaisesti eli kyse ei ole epätasa-arvosta, vaan tarpeenmukaisesta rahankäytöstä. Herää kuitenkin kysymys siitä, miksi mieslaskijoita on enemmän? Vastaus piilee oman näkemykseni mukaan suurimmassa naisten ja miesten urheilussa vaikuttavassa epäkohdassa, joka näkyy myös alppihiihdossa.

Urheilussa huipulle tavoittelevia poikia kannustetaan enemmän ja tuetaan lähipiirissä pidempään kuin tyttöjä. Jos poika innostuu urheilusta, häntä kannustetaan panostamaan siihen täysillä ja vanhemmatkin saattavat elätellä haaveita menestyksestä ja mahdollisesta ammattilaisuudesta. Nuoren tytön kohdalla taas usein saatetaan korostaa huippu-urheilu-uran sijaan enemmän opiskelumenestystä ja muita tulevaisuudennäkymiä.

Kärjistäen voisi sanoa, että nuorten poikien halu tavoitella huippua urheilussa on kunnianhimoista ja tyttöjen osalta haihattelua, etenkin lajeissa, jotka vaativat suuria ajallisia ja rahallisia panostuksia, jotta pääsy huipulle olisi mitenkään mahdollista. Alppihiihdossa tämä ympäristön ristipaine ja odotukset näkyvät siten, että lukioon mennessä ja aikuisten sarjoihin siirryttäessä naisia putoaa pois ja miesten harrastajamäärä on 15-21 -vuotiaissa huomattavasti suurempi kuin naisten.

En ole koskaan henkilökohtaisesti kokenut, että rahanjaossa olisi kyseessä miehet vastaan naiset vastakkainasettelu. Mielestäni ei ole edes oikein vaatia tasajakoa urheilun parissa liikkuvan rahan suhteen vain sukupuolen perusteella. Rahaa on rajallinen määrä ja yksityinen raha menee sinne missä on kysyntä ja tuotot, mikä on täysin loogista. Enemmän pitäisi keskittyä kehittämään naisurheilun kulttuuria ja lisätä sitä kautta kiinnostavuutta ja kilpailua.

Tästä syystä valtion tukien ja erityisesti urheilun kehitystyöhön käytetyn rahan tulisi jakaantua tasapuolisesti sukupuolten välillä (ottaen huomioon harrastajamäärät) vaikka yksityinen raha saakin ohjautua markkinoiden mukaisesti. Kuten edellä totesin, omassa lajissani naiset eivät ole miehiä huonommassa asemassa ja menestymällä hyvin on teoreettiset mahdollisuudet tienata elantonsa. Voin siis puhua vain omasta näkökulmastani.

Monissa lajeissa tilanne ei vielä valitettavasti ole yhtä hyvä, mutta sen sijaan että keskitytään lajien huipulla näkyvän epätasa-arvon korostamiseen, olisi syytä aloittaa tasa-arvoistaminen kannustamalla tyttöjä nuoresta asti arvostamaan omaa intoaan urheilua kohtaan ja pohtia keinoja kasvattaa naisurheilun kiinnostusta ja arvostusta ruohonjuuritasolta alkaen.

Urheilu on hienoa ja mielestäni tavoitteellisuudesta on hyötyä kaikkien elämässä, joten jokainen nuori tyttö, joka innostuu mistä tahansa urheilulajista ja harkitsee pistävänsä itsensä likoon sen puolesta – antakaa mennä.