lainojen_yhdistaminen.jpg

Miksi lainojen yhdistäminen on järkevää?

| 14.03.2019 15:01

Kun lainoja on useita eri lähteistä, on suurempi vaara, että takaisinmaksusta koituu ongelmia. Laskut tuntuvat kasautuvan ja eri eräpäivät ja maksuehdot on vaikea muistaa. Varsinkin tällaisessa tapauksessa lainojen yhdistäminen on järkevä vaihtoehto.

Lainojen yhdistäminen helpottaa huomattavasti talouden hallintaa. Monesta pienestä lainasta kertyy helposti isompi potti tai vaikka ei kertyisikään, on silti helpompaa maksaa vain yhtä laskua usean sijaan. Yhden lainan maksuehdot on myös helpompi saada omaan taloudelliseen tilanteeseen sopivaksi ja maksuajan tarpeeksi joustavaksi.

Mitä etua lainojen yhdistäminen tuo?

Kun lainoja on useita, on vaikea hahmottaa, kuinka paljon kuluja lainoista yhteensä syntyy. Jokaisen lainan nostokulu, avausmaksu, korko ja muut kulut ovat erilaiset, joten niiden yhteissumman selvittäminen on aikamoista taloustiedettä.

Näin ollen useaa lainaa maksava maksaa lainoistaan helposti enemmän kuin henkilö, jolla on vain yksi laina.

Millaisella lainalla lainojen yhdistäminen onnistuu? Millä tahansa lainalla yhdistämiseen ei kannata ryhtyä. Vastuullisen luotonmyöntäjän tunnistaa muun muassa siitä, että se tarkistaa hakijan maksukyvyn ja myöntää vain sellaisen lainan, jonka hakija pystyy kaiken järjen mukaan maksamaan.

Saldon yhdistelylaina on yksi hyvä vaihtoehto lainojen yhdistämiseen. Lainaa voi hakea hyvinkin monen lainan yhdistämiseen, sillä lainaa voi hakea 1000 eurosta aina 10 000 euroon.

Yleensä kuukausierän suuruuden voi valita muutamasta vaihtoehdosta. Lähes varmasti kyseinen erä on pienempi kuin se määrä, jota usean lainanottaja maksaa kaikille lainanmyöntäjille yhteensä. Yhden lainan todellisen vuosikoron määrä on helpompi arvioida kuin monen lainan erilliset korot.

Lainojen yhdistämisen edut:

  • Vain yksi lasku
  • Vain yksi eräpäivä
  • Maksat vain yhden lainan kulut
  • Todennäköisesti pienempi kuukausierä kuin kaikkien laskujen yhteenlaskettu summa

Maksu myöhässä? Missä vaiheessa pitää huolestua?

Tietenkin aina kun laskut alkavat laahaamaan eräpäivistään jäljessä ja nimenomaan yleisen taloudellisen tilanteen vuoksi, on syytä olla huolissaan ja tarkistella sitä omaa budjetointia. Varsinaisesti muutaman päivän myöhästyminen ei aiheuta vielä mitään seuraamuksia, mutta se antaa aiheen seurata tilannetta.

Kun laskuja on useita, niissä voi olla hankala pysyä perässä. Osa laskuista tulee sähköpostiin, osa postilla ja osa vain online-palveluun. Varsinkin sähköisesti saapuvat laskut jäävät helposti unholaan, kun fyysinen lasku ei ole muistuttamassa itsestään allakassa. Ja nimenomaan tähän useiden laskujen rumban voi ottaa hallintaan yhdistämällä lainat.

Kun kyse on lainasta, asiakas saa yleensä useita muistutuksia sekä tekstiviestillä että asiakaspalvelusta. Tällä pidetään huoli siitä, että asiakas ei epähuomiossa jätä laskua maksamatta ja joudu maksamaan esimerkiksi huomautuskuluja.

On hyvin poikkeuksellista, että varsinainen maksuhäiriömerkintä tulisi luottotietoihin yllättäen tai epähuomiossa. Huomautuslaskujen ja muistutuslaskujen jälkeenkin perintätoimisto lähettää useita perintäkirjeitä sekä soittaa sopiakseen maksuista.

Vasta näiden jälkeen maksamaton lasku siirtyy oikeudelliseen perintään eli siitä tehdään haaste käräjäoikeuteen. Jos se etenee tuomiolle saakka ja tuomio annetaan, syntyy maksuhäiriömerkintä.

Ota talous hallintaan, hae lainaa Saldolta ja yhdistä lainasi!

library_books Arkisto

    Miksi lainojen yhdistäminen on järkevää?
    Miksi lainojen yhdistäminen on järkevää? Saldo | 14.03.2019
    Tuotteiden maksaminen osamaksulla vai luotolla?
    Tuotteiden maksaminen osamaksulla vai luotolla? Saldo | 07.03.2019
    Eläkesäästäminen - miksi ja milloin aloittaa säästäminen?
    Eläkesäästäminen - miksi ja milloin aloittaa säästäminen? Saldo.com | 01.03.2019
    Millainen laina sopii sinulle parhaiten?
    Millainen laina sopii sinulle parhaiten? Saldo.com | 22.02.2019
    Sijoittaminen vs säästäminen - kumpi on kannattavampaa?
    Sijoittaminen vs säästäminen - kumpi on kannattavampaa? Saldo.com | 11.02.2019
    Jatkuva laina, todellinen vuosikorko - Lainasanasto tutuksi
    Jatkuva laina, todellinen vuosikorko - Lainasanasto tutuksi Saldo.com | 18.01.2019
    Saldo uudistuu tammikuussa - tarjoamme jatkossa SaldoLimiittiä ja SaldoLainaa
    Saldo uudistuu tammikuussa - tarjoamme jatkossa SaldoLimiittiä ja SaldoLainaa Saldo.com | 17.12.2018
    Näin veronpalautukset muuttuvat vuonna 2019
    Näin veronpalautukset muuttuvat vuonna 2019 Saldo.com | 19.11.2018
    Talvirengaspakko lähenee - Näin hoidat talvirenkaiden vaihdon helposti
    Talvirengaspakko lähenee - Näin hoidat talvirenkaiden vaihdon helposti Saldo.com | 15.10.2018
    Mitä lennolle kannattaa ottaa mukaan? 6 vinkkiä
    Mitä lennolle kannattaa ottaa mukaan? 6 vinkkiä Saldo.com | 01.10.2018
Arkisto