Saldo logo
Saldo logo
hero-image
tulostiedote

Kansainvälistyminen ja yrityslainatoiminnan kehittäminen tekemisen keskiössä

Saldo6.4.2023

Saldo Finance jatkoi tasaista ja suunnitelmien mukaista kehitystä myös vuoden 2021 toisen vuosineljänneksen aikana. Suomen hallituksen kuluttajaluottoja sekä markkinointia koskevat poikkeustilasääntelyt jatkuivat, mutta niistä huolimatta liikevaihto oli 6,8 miljoonaa euroa (2021 Q1 7,5 miljoonaa euroa) ja liikevoitto 4 miljoonaa euroa (2021 Q1 5,2 miljoonaa euroa).

Q2 2021 Saldo jatkoi tasaista kehitystä

Vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana aloitettu luotonmyöntötoiminta Liettuassa vakiintui toisen neljänneksen aikana ja Saldon lainapalvelu otti hyvin paikkansa Liettuan markkinoilla. Saldon automatisoitu lainanhakuprosessi on saanut maassa hyvän vastaanoton ja lainoja on myönnetty kiihtyvään tahtiin. Lanseerauksen jälkeen Liettuan palveluita on kehitetty eteenpäin ja uusia ominaisuuksia tullaan esittelemään syksyn aikana. Myynnin odotetaan kehittyvän vakaasti myös loppuvuoden aikana sitä mukaan, kun Saldon tunnettuus Liettuan markkinoilla kasvaa.

Kansainvälistymisen lisäksi Saldo kehitti palveluitaan kotimaan markkinoilla. Verkossa toimivan yrityslainapalvelun tueksi lanseerattiin Q2 aikana Saldon kumppanirahoituspalvelu. Kumppanirahoituspalvelussa Saldon kumppaniliikkeet voivat tarjota yritysasiakkailleen Saldon lainoja osamaksuksi hankituista tuotteista. Kiinnostusta kumppanirahoituspalveluun on ollut erityisesti pienkoneiden, varaosien ja muita laitteita tarjoavien liikkeiden suunnalta.

Myös kumppanirahoituspalvelun kautta myönnettävien lainojen käsittely on täysin automaattista ja asiakkaat saavat luottopäätöksen heti. Palvelu on saanut hyvän vastaanoton markkinoilla ja jo ensimmäisten kuukausien aikana Saldon kumppanirahoituspalveluun on liittynyt useita kymmeniä yhteistyökumppani yrityksiä, joilta tehtyihin hankintoihin yritysasiakkaat voivat käyttää Saldon lainaa.

Väliaikainen korkokatto päätty

Saldon kolmas neljännes tuo mukanaan suuria muutoksia. Kuluttajansuojalain väliaikainen korkokatto päättyy Syyskuun lopussa. Tämän jälkeen lainoista voi kerätä alkuperäisten sopimusten mukaista korkoa ja lainatuotteiden suoramarkkinointi vapautuu. Muutosten myötä Saldo kasvattaa asiakasviestintäänsä vastaamaan asiakkaan tarpeita mahdollisimman hyvin ja jatkaa lainojen myöntämistä aktiivisesti.

Kolmannella neljänneksellä lanseerataan Saldo Kredit limiittilaina Ruotsin markkinoille. Limiitti tuote palvelee ruotsalaisia asiakkaita yhä paremmin ja sen myötä voidaan tarjota asiakkaille isompien luottoja ja pidempiä maksuaikoja. Tuotteen lanseeraaminen tuo vahvaa kasvua Ruotsin markkinoille.

Lisätietoja:

Jarkko Mäensivu

toimitusjohtaja

puhelin: +358 50 470 1006

sähköposti: jarkko.maensivu@saldo.com

Saldo lyhyesti:

Saldo Finance Oyj on suomalainen rahoituspalveluyhtiö ja täysin automaattisten luottoratkaisujen johtava tarjoaja Suomessa. Saldo tarjoaa joustavia luottoja ja autorahoitusta sekä yksityishenkilöille että yrityksille. Yhtiön edistyksellinen scoring-järjestelmä varmistaa vastuullisen luotonannon, ja oma luotonmyöntöjärjestelmä tukee liiketoiminnan kasvattamista myös kansainvälisesti.

Saldo on vakavarainen ja luotettava kumppani, jonka tulos on pysynyt tasaisena pandemiasta huolimatta. Vuonna 2020 yhtiön liikevaihto oli 34 miljoonaa euroa ja liikevoitto 15 miljoonaa euroa. Saldolla oli 44 työntekijää vuoden 2020 lopussa.

Jaa

Lisää vastaavia aiheita

Lisää
tulostiedote
tiedotteet

Saldo kasvoi kansainväliseksi rahoitusyhtiöksi

tulostiedote
hero-image

Q3 2021 Saldo kehitti lainatoimintaansa Ruotsissa

tulostiedote
hero-image

Kansainvälistyminen etenee vakaasti

Lisää