Saldo logo
Saldo logo
hero-image
budjetointi
raha

Paljonko lapsi maksaa?

Saldo6.4.2023

Kun perhekoko kasvaa, kasvavat kulutkin totta kai. Uusi perheenjäsen on toki mittaamattoman arvokas vanhemmilleen, mutta mitä lapsen saaminen oikeastaan tulee perheelle maksamaan?

Kokosimme hiukan erilaisia laskelmia lapsen ensimmäisen vuoden kustannuksista ja kokosimme muistilistaa huomioitavista kuluista.

Lapsen hankinnan kustannukset

Lapsen syntymä mullistaa ihan perusarjen ohella myös koko perhekunnan taloudellisen tasapainon. Jo ennen lapsen ensimmäistä parkaisua on tehtävä ensimmäiset investoinnit uuden elämänalun varalle.

Mitä kannattaa muistaa budjettia tehdessä:

  • lapsivakuutus: Vakuutuksen voi ottaa jo raskausaikana suojaamaan lasta jo ennen syntymää, synnytyksessä sekä sen jälkeen.

  • välttämättömät tarvikkeet: Onko perheessä auto? Synnytyslaitokselta ei pääse autolla kotiin ilman turvakaukaloa. Muita välttämättömyyksiä voi listata ainakin hoitotaso tai -pöytä, rattaat, sänky.

  • äitiysloma ja hoitovapaa: On hyvä laskea kuinka paljon nämä vaikuttavat perheen kokonaisansioihin.

Hyväkin budjetointi voi pettää, kun lapsen kanssa joutuu ennakoimattomaan tilanteeseen. Yllättäviä menoja varten voi hakea joustoluoton, jolta on mahdollisuus nostaa lainaa tilille tarvittaessa hyvin nopeasti.

Ensimmäinen lapsi käy luonnollisesti kalliimmaksi kuin myöhemmin maailman tulevat sisaruksensa, koska hänelle tietenkin on hankittava kaikki tarvikkeet.

Nuoremmat sisarukset tietenkin sitten voivat periä vanhempien sisarustensa pedit, vaunut ja muut tarvikkeet.

Mikäli haluaa säästää kustannuksissa ja on aikaa haravoida kirppiksiä tai Tori.fi- tai Huuto.net-sivustoja, voi hankkia ainakin osan tarvikkeista käytettynä. Tällöin on kuitenkin syytä olla tarkka laadusta, huonossa kunnossa olevat käytetyt välineet voivat olla vaarallisia.

Ensimmäisen lapsen kustannuksissa voi olla suurikin ero riippuen siitä, miten paljon ostetaan uutena ja kuinka paljon kierrätetään. Paljon tietenkin voi vaikuttaa omilla valinnoillaan.

Kun esimerkiksi vaatteita hankitaan paljon uutena ja investoidaan harrastuksiin, voi lapsen ensimmäinen vuosi tulla maksamaan jopa yli 8000 €. Mutta alle 5000 € pääsee, kun vaatteet saadaan lahjoina tai ostetaan paljon tarvikkeita käytettynä.

Lapsiperheen menot kuukaudessa ovat näiden tietojen mukaan noin 400 - 700 €.

Karkeasti sanottuna kun lapsi pääsee täysi-ikäiseksi, hän on kerryttänyt vanhemmille 128 300 € kulut. Laskelma perustuu Stakesin ja Tilastokeskuksen tekemiin laskelmiin, joita on päivitetty nykyiseen hintatasoon.

Kulutaulukko tarvikkeista - vauvan hinta

Lapsen ensimmäisen vuoden kuluja on vaikea hahmottaa, kun kokemusta lapsiperheen elämästä ei vielä ole.

Taulukointi auttaa käsittämään, mitä kaikkea lapselle on hankittava jo ensimmäisen elinvuoden aikana:

Kuluerä | Kustannus per vuosi ---|--- Vaipat | 508 € Ruoka | 299 € Sänkytarvikkeet | 246 € Kuljettaminen | 1030 € Vaatteet | 333 € Varusteet | 200 €

Yhteensä 2616 €

Ja tähän on laskettu vain vauvaan suoranaisesti liittyvät kulut ja välttämättömät kulut. Kuljettaminen pitää sisällään muun muassa rattaat, turvakaukalot, kantoreput ja -liinat sekä muut tarvikkeet, joita tarvitaan, jotta vauvan kanssa voi liikkua turvallisesti paikasta toiseen.

Varusteisiin luetaan muun muassa vauvan amme, tutit, tuttipullot, potta, hoitoalusta ynnä muut arkipäivän uudet tarvikkeet.

Näiden lisäksi on huomioita oheiskulut eli lisääntynyt sähkönkäyttö, vedenkulutus, lapsen lelut, äidin pakolliset hankinnat (äitiysvaatteet, imetykseen liittyvät tarvikkeet jne.) sekä suuremman asunnon tai auton hankkiminen.

Uuden perheenjäsenen tuloon on hyvä varautua realistisin laskelmin ja harkiten.

Mutta lapsesta saatu ilo on kuitenkin rahassa mittaamattoman arvokasta ja jokainen päivä uuden ihmistaimen kanssa maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti.

Hae lainat Saldolta
Jaa

Lisää vastaavia aiheita

Lisää
talous
raha
mobiilipankkisovellus

Mobiilipankki – pankkipalvelut helposti taskussasi

raha
hero-image

Asiaa rahasta - 10 kirjavinkkiä pukinkonttiin

sijoittaminen
raha
hero-image

Puhutaan rahasta - ota nämä blogit ja podcastit seurantaan!

Lisää