Saldo logo
hero-image

Mitä on business coaching?

Saldo6.4.2023

Business coaching eli yritysvalmennus on ulkomailla nouseva trendi. Se tarkoittaa sitä, että kokeneempi yrittäjä tai kouluttaja ohjaa muita yrittäjiä yrityksen perustamiseen tai johtamiseen liittyvissä asioissa.

Kaiken kaikkiaan valmentaminen eli coaching on nyt trendikästä ja markkinoilta löytyykiin valmennusta elämän eri osa-alueille jo edellä mainitus business coachingin lisäksi. Trendi on rantautunut ulkomailta Suomeenkin, mutta onko valmennuksesta mitään hyötyä tai kenelle se sopii? Mitä se edes tarkoittaa ja saako Suomessa valmennusta? Lue tämä postaus ja saat vastaukset edellä mainittuihin kysymyksiin!

Mitä business coaching pitää sisällään?

Business coaching voi olla erilaista ja se räätälöidään aina yrittäjän tarpeeseen sopivaksi. Se voi olla koulutus, jonka järjestää alan ammattilainen tai se voi olla yksilöllisempää coachingia tai mentorointia. Yleensä coachingilla tarkoitetaan kuitenkin juuri yksilö- ta ryhmävalmennusta.

Muusta coachingista eli vaikkapa elämänhallinnan taitojen opiskelusta sen erottaa se, että koulutuksessa pyritään keskittymään työasioihin. Business coachingista ei toki voi sanoa, että pelkkä työelämä olisi aina valmennuksen keskiössä, sillä yrittäjä on ihmisenä aina kokonaisuus ja parhaan tuloksen saa ottamalla se huomioon!

Parhaimmillaan coaching on suhde, jossa valmennettava ja valmentaja eli business coach määrittävät tiettyjä tavoitteita ja pyrkivät yhteistyöllä siihen, että valmennettava saavuttaa tavoitteet. Valmennettava on valmentajan asiakas, mutta yhtä kaikki kumppanuus on tasavertainen ja yhteistyön tulee toimia puolin ja toisin.

Saako Suomesta yritysvalmennusta?

Suomessa business coaching on yhä melko uusi käsite. Meillä on vankat perinteet erilaisissa yrittäjää tukevissa organisaatioissa ja apua alkuun saakin muun muassa uusyrityskeskuksilta. Kokeneemmat yrittäjät ovat yleensä listautuneet esimerkiksi paikallisen Yrittäjät-yhdistyksen jäseniksi ja lisäksi valtiojohtoiset tahot ohjaavat ja tukevat yrittäjiä niin taloudellisesti, kuin muutenkin.

Suomesta saa kuitenkin myös yritysvalmennusta ja sitä tarjoaa ennen kaikkea yksityinen sektori. Hieman vastaavaa apua saa toki myös julkisilta toimijoilta, mutta varsinaisen valmennuksen hoitavat kuitenkin yleensä alalle erikoistuneet valmentajat itsenäisesti tai jonkin yrityksen kautta.

Voit hakea yritysvalmentajia alueellasi vaikkapa Googlen haulla. Esimerkiksi ICF Finland listaa sivuillaan sertifioidut business coachit. Koska on tärkeää, että yhteistyö sujuu, kannattaa valmentajan kanssa istua ensin rauhassa alas ja määrittää tavoitteet ja se, mitä valmennukselta oikein hakee. Business coach ei ole psykologi, joka voisi auttaa ihmisten ongelmissa vaan tarkoituksena on hakea ratkaisuja, joilla pärjätä jossain tietyssä tai tietyissä yrittämiseen liittyvissä tilanteissa. Ota yhteyttä lähimpään valmentajaan ja pyydä tapaamista!

Coaching ei ole välttämättä edullista. Mikäli business coaching tuntuu välttämättömältä ennen liiketoiminnan kasvattamista tai aloittamista, harkitse valmennuksen rahoittamista ja ota yrityslaina ! Mikäli tunnet, että valmennuksen avulla kasvatat kassavirtaasi nopeasti niin, että ehdit maksaa lainan pois ennen kuin sen korot ehtivät kasvaa kovin suureksi, voi lainan ottaminen olla järkevääkin!

Kenelle business coaching sopii ja kenelle se ei sovi?

Business coaching sopii tavallisesti yrittäjille, jotka ovat jo vaiheessa, jossa varsinainen työ sujuu ongelmitta, mutta työhön liittyvien muiden tavoitteiden asettaminen tai vaikkapa johtamisen ongelmat hidastavat kehitystä. Valmennettavan tuleekin olla valmis panostamaan työssään kehittymiseen ja kehittämisen aikana esiin tuleva kritiikki tulee ottaa vastaan oikealla tavalla.

Coashing ei ole varsinaisesti koulutus vaikka siihen voikin liittyä koulutuksellisia osioita. Taidot, kuten vaikkapa ajan hallintaan liittyvät asiat tai muut organisaatioiden tai pienempien yritysten johtamiseen liittyvät asiat voivat olla koulutusten teemoja. Koko prosessi tähtää kuitenkin siihen, että coachingissa saavutetaan asetetut tavoitteet.

Coaching ei sovi tilanteeseen, jossa työelämän haasteet, kuten vaikkapa uupumus tai työhyvinvoinnin ongelmat ovat ajankohtaisia. Myös tilanne, jossa coachingin perusajatus eli kehittyminen ja kasvu ei toteudu vaikkapa sen vuoksi, että valmennettavalla ei ole riittäviä taitoja toimialaltaan estää kehityksen. Coachingin sijasta esimerkiksi mentorointi on hyvä vaihtoehto uusille yrittäjille. Coachingia sen sijaan suositellaan ennen kaikkea silloin, kun yrittäjä haluaa oppia lisää.

Onko business coaching minulle hyödyllistä?

Se, onko coaching sinulle hyödyllistä riippuu siitä, millaisessa elämäntilanteessa olet ja miten yritykselläsi menee. Mikäli yritys tai yritykset ovat hyvällä mallilla ja haluat kehittyä tai kehittää yrityksiäsi, on coachingissa potentiaalia.

Jokainen eri business coach tarjoaa itsensä näköistä coachingia. Coachin valinta huolella auttaa löytämään ihmisen, jonka avulla voit aidosti kehittyä ja kehittää liiketoimintaasi.

Parhaimmillaan coaching auttaa sinua kasvattamaan yrityksesi tulovirtoja ja tuottoa ja koulutus ja siihen sijoitettu raha kääntyy positiiviseksi tulovirraksi. Tällöin coaching on ollut onnistunutta!

Valmennuksen avulla organisaatioiden ja ihmisten ongelmat ratkeavat ja työelämän lukot aukeavat. Coaching voi antaa sinulle myös paljon ideoita siihen, miten ottaa kaikki irti oman alan lainalaisuuksista!

Hae lainaa Saldolta
Jaa

Lisää vastaavia aiheita

Lisää
säästäminen
sijoittaminen
https://a.storyblok.com/f/163681/6000x4000/9028389f93/indeksirahastolla_saastoa.jpg

Mikä on indeksirahasto?

https://a.storyblok.com/f/163681/1026x1019/0c65f15ad1/saferfuturesaldo.png

Suomen Pankki päivitti korkolain mukaisen viitekoron 1.1.2024

sijoittaminen
säästäminen
https://a.storyblok.com/f/163681/6192x8256/e632303d68/tilivertailu.jpg

Käyttötili, säästötili vai määräaikainen talletustili?

Lisää