Saldo logo
hero-image
yrityslaina

Yrityslainaa uudelle yritykselle - uhka vai mahdollisuus?

Saldo6.4.2023

Sinulla voi olla kuinka erinomainen idea tahansa, mutta jos tarkoituksena on perustaa yritys, ei pelkkä hyvä idea riitä. Ennen kuin yritys saadaan pyörimään ja kannattamaan, tarvitaan alkuinvestointeja, ja niihin taas tarvitaan pääomaa.

Mutta entä jos sitä pääomaa ei itsellä ole? Mihin silloin voi ja uskaltaa turvautua? Onko yrittäjän mahdollista saada vakuudeton laina? Saldo vastaa mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Mikä on yrityslaina ja mihin sitä voi hakea?

Yrityslainaa voidaan hakea esimerkiksi yrityksen perustamiseen, pyörittämiseen tai laajentamiseen. Se rekisteröidään yrityksen nimiin, ja tällöin lyhennyksistä vastaa yritys. Jos sen sijaan yrittäjä ottaa lainan yksityishenkilönä, on hän itse vastuussa lainan maksuista. Yrityslaina tai yritysluotto on siis eri asia kuin laina yrittäjälle.

Vaikka lainan ottaminen voi tuntua pelottavalta, etenkin aloittelevalle yritykselle se voi olla ainoa mahdollisuus saada yritystoiminta pyörimään. Yleisimpiä yrityslainan käyttökohteita ovat investoinnit koneisiin ja laitteisiin, uusien toimitilojen hankinta tai vanhojen tilojen kunnostaminen, toiminnan laajentaminen tai uusien työntekijöiden rekrytointi. Yrityslainaa on mahdollista hakea myös moniin pienempiin, kertaluonteisiin investointeihin.

Kuinka helposti yrityslainaa saa uudelle yritykselle?

Yrityslainaa myönnetään, jos yritys on luottokelpoinen ja pystyy osoittamaan maksukykyisyytensä. Mikäli pankki arvioi yrityksen maksukyvyn heikoksi, se katsoo lainan olevan sille liian riskialtis eikä rahoitusta myönnetä. Yleensä lainaan tarvitaan näiden reunaehtojen täyttymisen lisäksi vakuuksia, joilla lainanantaja voi kattaa mahdollisia riskejä.

Yrityslainoissa suositaan reaalivakuuksia, kuten kiinteistöjä tai muuta fyysistä omaisuutta. Tarvittaessa vakuudeksi voidaan hyväksyä myös yrittäjän henkilökohtainen omaisuus: sellainen voi olla vaikkapa asunto, eläkesäästöt tai arvopaperiomistukset. Tässä on kuitenkin riskinsä, sillä jos yritys ei selviydy lainan takaisinmaksusta, on pankilla oikeus lunastaa takuuksi annetut vakuudet.

Yrityslainaa ilman vakuuksia

Etenkin uuden yrityksen ollessa kyseessä, ei pääomaa vaativaa vakuutta ole aina antaa pankille. Mikäli yritysluotto on yrityksen käynnistymisen tai kasvamisen kannalta välttämätön, voidaan hakea yrityslainaa ilman vakuuksia. Niitä myöntävät yksityiset rahoituslaitokset, kuten Saldo. Vakuudeton laina sopii hyvin esimerkiksi pienempiin investointeihin, jotka kuitenkin ovat yrityksen toiminnan kannalta välttämättömiä ja joihin tarvitaan rahoitusta nopeasti.

Yleensä vakuudellisen lainan korot ovat matalammat kuin vakuudettoman, mutta niistä löytyy paljon eroja eri lainantarjoajien välillä. Saldo on siitä poikkeuksellinen, että se tarjoaa reaalivakuudetonta yrityslainaa, joka on täysin koroton. Saldon myöntämään yrityslainaan tarvitaan ainoastaan luottokelpoisuus sekä henkilötakaus.

Saldo rahoittaa kaikenlaisia ja kaikenkokoisia yrityksiä. Yritysmuotona voi olla osakeyhtiö, kommandiittiyhtiö, toiminimi tai avoin yhtiö. Lainatarjouksen saa välittömästi hakemuksenteon jälkeen, ja rahat ovat tilillä saman päivän aikana, parhaimmillaan kymmenessä minuutissa. Se mahdollistaa nopeat investoinnit silloin, kun rauta on kuumaa.

Yrityslainoja kannattaa vertailla

Lainaan liittyviin kuluihin vaikuttavat laina-aika, vakuus sekä yrityksen luottokelpoisuus – toisin sanoen se, kuinka suureksi rahoituslaitos arvioi lainan riskit. Korot koostuvat viitekorosta ja marginaalikorosta, ja lisäksi lainaan liittyy yleensä palvelu- ja käsittelymaksuja. Lainojen vertailussa tulisikin käyttää niin sanottua todellista vuosikorkoa, joka sisältää sekä lainan korot että kaikki muut lainaan liittyvät kulut.

Oli yrittäjä hakemassa sitten vakuudellista tai vakuudetonta lainaa, on lainojen vertailu aina tarpeen, sillä todellisissa vuosikoroissa ja kustannuksissa on paljon vaihtelua. Vertailun ei kuitenkaan tarvitse olla hankalaa, vaan sen voi tehdä helposti netistä löytyvien laskureiden avulla. Vertailu ei sido mihinkään ja se on täysin turvallista, mutta se voi auttaa säästämään pitkän pennin.

Miten ja mistä yrityslainaa haetaan?

Jos yrityslainaa haetaan pankista, tarvitaan erinäisiä todistuksia yrityksen toiminnasta ja vakuuksista. Neuvotteluihin kannattaa varata mukaan ainakin virallinen tilinpäätös, kuluvan kauden kirjanpito, kuvaus yrityksen liiketoiminnasta, investointi- ja hankesuunnitelma ja kaupparekisteriote. Myös vakuudet on syytä miettiä etukäteen, sillä pankki on niistä erityisen kiinnostunut.

Jos sen sijaan päätyy hakemaan vakuudetonta lainaa Saldon kautta, on hakemus helppo hoitaa kokonaan netissä. Yrityslainan hakeminen Saldolta on myös nopeaa, sillä sekä lainapäätös että rahat tulevat saman päivän aikana. Saldon yrityslainaa on mahdollista saada 2 000–50 000 euroa, ja kyseessä on koroton yritysluotto, johon sisältyy ainoastaan kiinteä avauspalkkio.

Hae Saldon Yrityslainaa
Jaa

Lisää vastaavia aiheita

Lisää
yritystoiminta
yrityslaina
hero-image

Yrityksen verokalenteri 2022

yrityslaina
hero-image

Miksi yrityslaina kannattaa hakea?

yrityslaina
hero-image

Voisitko ryhtyä yrittäjäksi ostamalla yrityksen?

Lisää