09/01/2020 6:25 AM

Uusi palvelu: Saldo Turva -lainavakuutus on avattu

Saldo tarjoaa kuluttaja-asiakkailleen mahdollisuuden vakuuttaa lainan maksut arjen haastavissa tilanteissa.

Saldo on laajentanut lisäpalveluvalikoimaansa lanseeraamalla Saldo Turva -lainavakuutuksen. Lainavakuutus on haettavissa My Saldo-verkkopalvelusta uudelle lainalle tai jo olemassa olevalle lainasopimukselle.

Saldo Turva -vakuutuksen tarkoituksena on antaa asiakkaille mahdollisuus turvata maksukyky niissä tilanteissa, joissa taloudellinen tilanne on merkittävästi heikentynyt. Lainavakuutuksen avulla asiakas voi taata, että lainan kuukausierät maksetaan työttömyyden tai työkyvyttömyyden vaarantaessa lainan takaisinmaksun. Kuolemantapauksessa vakuutuksesta katetaan asiakkaan koko avoinna oleva laina.

Miksi Saldo tarjoaa lainavakuutusta

Yksi Saldon toiminnan keskeisistä arvoista on aina ollut vastuullisuus, jota olemme voineet vahvistaa jo ottamalla käyttöön PSD2:n mukaiset toimenpiteet. Vastuullisuutta vahvistaa nyt myös lainavakuutuksen tuominen palveluvalikoimaan. Lainanmyöntäjän näkökulmasta vakuutus on vaivaton tapa pitää huolta asiakkaista ja keventää asiakkaiden huolta taloudellisen tilanteen heikentyessä.

Vastuullisena luotonmyöntäjänä yrityksen toiminnan tarkoituksena ei ole aiheuttaa asiakkaille taloudellisia huolia, vaan tarjota apu niissä tilanteissa, joissa tarvitaan lisärahoitusta arkeen. Lainaturvan avulla voimme sekä tarjota tukea arjen rahoittamiseen että turvata lainan takaisinmaksun, mikäli asiakas sitä sattuisi tarvitsemaan.

Saldo Turvan hakeminen on tehty vaivattomaksi: sen voi hakea samaan tapaan kuin muutkin lisäpalvelut. Useimmissa tapauksissa asiakasta ei velvoiteta toimittamaan liitetiedostoja vakuutuksen hakemisen yhteydessä. Tunnistautuminen verkkopankkitunnuksilla riittää.

Kannattaako lainaturva ottaa

Asiakkaan näkökulmasta lainavakuutus on suhteellisen edullinen tapa hankkia mielenrauha niiden tilanteiden varalta, kun kun huolia kasaantuu. Työttömyys, työkyvyttömyys ja, pahimmassa tapauksessa, kuolemantapaus järkyttävät tavallista arkea merkittävästi eikä tällaisissa tilanteissa kaivata ylimääräisiä huolenaiheita. Lainavakuutus vähentää näitä kuormittavia tekijöitä jo huomattavasti.

Suosittelemme kaikille kuluttaja-asiakkaillemme Saldo Turvan hakemista. Kuukausittainen kulu on turvaan nähden pieni ja se laskutetaan vaivattomasti tavallisen lainan lyhennyksen yhteydessä. Vakuutusmaksu muodostuu seuraavasti:

  • Saldo Laina: alkaen 2,49 €/kk

  • Saldo Limiitti: alkaen 0,44 €/kk

Kirjaudu My Saldoon