09/30/2020 12:31 PM

Paras syysloma kotimaassa

Syysloma katkaisee mukavasti arjen puurtamisen ja toimii ikään kuin pehmentämässä laskua kesäloman jälkeen. Monissa kouluissa syysloma on viikon mittainen, esimerkiksi Turku on muuttanut lomakalenteriaan siten, että syysloma 2020 on viikon mittainen aikaisemman pidennetyn viikonlopun sijaan.

Vaikka kuluvana vuonna syysloma matkakohteet ovat vähissä, voi lomasta silti saada ilon irti joko ihan kotioloissa tai ainakin kotimaassa. Kotimaan matkailu on nyt ulkomaille lähtöä turvallisempaa ja auttaa myös paikallisia yrityksiä haastavassa tilanteessa. Moni kaupunki onkin panostanut kehittämällä tekemistä syyslomalle 2020 lähimaastoihin.

Milloin syysloma on?

Koulujen syysloma on perinteisesti jakautunut kolmelle viikolle lokakuussa ja toisinaan loka-marraskuun vaihteeseen saakka venyen. Kunnat saavat itse päättää milloin ja kuinka pitkä syysloma on, joten lomakäytännöt vaihtelevat suuresti.

Yleisesti syyslomakausi ajoittuu loka-marraskuulle ja se on pituudeltaan joko kokonaisen viikon mittainen tai pidennetty viikonloppu. Esimerkiksi pääkaupunkiseutu, Turku ja Tampere lomailevat viikon 42. Porissa, Lappeenrannassa ja Lahdessa taas lomaillaan viikko 43.

Pienellä budjetilla paljon hauskaa syyslomaan

Lomabudjettia voi vaivattomasti paikata sopivalla lainalla. Tähän tarkoitukseen sopii mainiosti Saldo Limiitti, jolla voi paikata lomabudjettia ja jota voi nostaa pieniä summia kerralla.

Mutta pienelläkin lomabudjetilla voi lomailla oikein mukavasti. Lomaahan on jo pelkästään se, että ei ole arkisia aikatauluja ja voi nukkua vaikka joka aamu pitkään. Pienestä budjetista voi myös tehdä haasteen ja laskea, kuinka vähällä loman saa aikaan. Tätä dokumentointia voi käyttää myöhemmillä lomilla viitearvona.

Omaan kotikaupunkiin voi tehdä päiväretkiä. Yhden bussilipun hinnalla voi tehdä retken kaupunginosaan, jossa ei ole vielä koskaan tullut käyneeksi. Näin voi löytää vaikka mukavia uusia putiikkeja tai leikkikenttiä.

Syysloma on otollista aikaa myös metsäretkille, ilma on raikas ja kirpeä ja metsä väriloistossa. Aamupala kirpeässä syysmetsässä on varmasti maittava ja eksoottinen arjen keskellä! Ja mikäli kelit antavat myöten, mukaan voi pakata teltan ja yöpyä ulkona.

Kannattaa myös tarkistaa koti- tai naapurikaupungin kirjastojen toiminnan syysloman aikana. Kirjastoissa järjestetään usein maksuttomia tapahtumia tai esimerkiksi luentoja.

Pieni luksusloma piristää arkea

Vaikka matkustaminen ainakaan ulkomaille ei onnistu vuonna 2020, voi luksusta löytää myös kotimaasta. Vielä ehtii varata mökin esimerkiksi Turun saaristosta tai Lapista. Toki kannattaa pitää kiirettä, sillä mökit ovat nyt kovasti kysyttyjä.

Luksusta ei ole pakko hakea kaukaa vaan voi lähteä niin kutsutulle staycation-lomalle. Mitä tarkoittaa staycation? Lyhyesti: varataan hotellihuone omasta kotikaupungista ja nautitaan hotelliaamiaisesta ja vaikka upeista, erilaisista näkymistä kaupungin yli.

Suomessa on myös paljon erikoisia hotelleja, joissa voi nauttia erilaisesta eksotiikasta. Helsingin Katajanokalla voi yöpyä vanhassa vankilassa. Seinäjoella voi majoittua vanhaan vesitorniin ja pikkuruisesta Pukkilasta löytyy japanilainen majatalo. Jos haluaa ulkona nukkumisen tunteen, mutta nauttia mukavista oloista, voi suunnata Saariselälle yöpymään taivasalla lasisessa iglussa.

Suomesta löytyy paljon upeita paikkoja, joissa kannattaa vierailla. Jos haluaa ottaa tästä lomasta kaiken irti, voi Saldon lainan saada avuksi hetkessä sähköisellä hakemuksella.

Hae lainat Saldolta