Saldo logo
Saldo logo
hero-image
raha
talous
hankinnat

Tuotteiden maksaminen osamaksulla vai luotolla?

Saldo9.10.2024

Kannattaako osamaksulla maksaminen vai onko käytössäsi jo sopiva lainatuote osamaksulla ostamiseen? Et välttämättä tarvitse uutta lainaa, sillä siitähän osamaksussa käytännössä on kyse, mikäli sinulla on jo toimiva rahoitusratkaisu.

Mikäli ostaja ei ole tarkkaavainen, voi osamaksusopimuksen mukana tulla ikään kuin huomaamatta tietyn suuruinen luotto. Kannattaa olla tarkkana ennen kuin klikkaa ostokset koriin ja kassalle, sillä aina tuo luoton saaminen ei ole ilmoitettu kovin tarkasti.

Osamaksulla maksaminen toimii näin:

Osamaksulla maksaminen on ihan kätevä ominaisuus, kun kyseessä on hintava ostos, jota ei ole mahdollisuutta maksaa kerralla. Ja silloinkin jos ei jostain syystä halua maksaa koko summaa kerralla. Useamman satasen tai tuhannen hankinta tekee aika ison loven ihan peruspalkkaa ansaitsevan kuukausibudjettiin.

Osamaksu toimii tietenkin siten, että ostaja ei maksa koko summaa kerralla, vaan saa ostokselleen maksuajan, jona aikana maksaa hankinnastaan kuukausierää. Yleensä, kun esimerkiksi ostetaan puhelin osamaksulla, maksuaika on 6 - 36 kuukautta.

Näin ostaja saa laitteen tai muun ostoksensa heti käyttöönsä, mutta omistaa sen kokonaan vasta, kun kauppahinta on kokonaisuudessaan maksettu. Käytännössä myyjällä on oikeus vaatia tuote itselleen, mikäli maksut jostain syystä lakkaavat. Asia, jota kannattaa miettiä, kun maksutapavaihtoehtoja miettii.

Luotto vai osamaksu?

Onko sillä väliä, valitseeko maksutavaksi luoton vai liikkeen tarjoaman osamaksun? Tietenkin tärkeimpänä valintaperusteena tuo omistusoikeus eli jos ostoksen maksaa kokonaan kerralla, saa omistusoikeuden itselleen heti siinä tilanteessa, vaikka sen olisi maksanut luotolla. Luottoja kannattaa myös vertailla ja miettiä millainen laina sopisi omaan tilanteeseen ja ehkä jatkossa muihin hankintoihin.

Maksamattomat laskut toki aiheuttavat tässäkin tapauksessa ongelmia, mutta kauppa ei voi vaatia ostosta takaisin. Muitakin mietittäviä seikkoja löytyy:

1. Vain yksi lasku kuukaudessa

Ostokset kannattaa keskittää, kun ostaa osamaksulla, jotta ei joudu hallitsemaan useita maksuja useille tahoille. Kuukausikuluja on vaikeampi hallita, mitä useampi lasku on maksettavana.

Vaihtoehtoisesti ostokset voi maksaa luotolla, jonka takaisinmaksu toimii kuin osamaksu tai luottokortin kuukausierä. Tällaista luottoa ei ole korvamerkitty tiettyyn ostokseen, vaan sitä voi käyttää myös myöhemmin apuna muissa kuluissa.

2. Mitä tuote maksaa osamaksulla maksettuna?

Jos osuu hyvään saumaan ja saa tarjouksena osamaksun kuluitta ja korotta, maksutapa ei vaikuta loppusummaan. Kannattaa kuitenkin tarkistaa, ettei tämä tarjous koske vain osaa maksuajasta.

Ennen ostoa on syytä kaivaa esiin laskin ja laskea, mitä osamaksulla maksaminen tulee kokonaisuudessaan maksamaan, sillä kuukausierä ja maksuaika saattavat hämärtää käsitystä kokonaissummasta.

Mikäli osamaksu vaikuttaa tuotteen loppusummaan, on tietenkin harkittava onko ero niin suuri, että osamaksulla maksaminen kannata. Joskus luotolla maksaminen tulee edullisemmaksi kuin osamaksulla maksaminen.

3. Saatko alennukset myös osamaksulla?

Moni hankkii uusimmat kodin elektroniikkalaitteet alennusmyynneistä ja säästää satasia. Silti ostohinta voi nousta niin korkeaksi, että se on hankala maksaa kerralla. Esimerkiksi tietokone osamaksulla on suosittu alennusmyyntiostos.

Mutta häviääkö ostaja jotain, kun tässä tapauksessa valitsee osamaksun? Toisinaan alennettu hinta pomppaa salakavalasti lähes normaalihintaisen tasolle, kun sitä ei makseta kerralla.

4. Muista todellinen vuosikorko

Osamaksusopimus on samalla luottosopimus ja luotolle yleensä maksetaan korkoa. Osamaksusopimukseen on siis suhtauduttava kuten muihinkin lainatuotteisiin ja pidettävä silmällä todellista vuosikorkoa. Osamaksulla ostetun tuotteen todellinen vuosikorko voi nousta yllättävän korkeaksi.

Todellinen vuosikorko kertoo kaikki lainalle kertyvien kulujen ja korkojen määrän ja sen avulla on helppo vertaille erilaisten lainojen hintoja.

5. Vaihtoehto osamaksulle

Vaihtoehtona liikkeen tarjoamalle osamaksulle on joustava laina. Tällaisella lainalla voit hankkia ostokset eri liikkeistä ja saada siitä huolimatta vain yhden laskun. Ja silti maksaa osamaksulla kaikki ostoksesi.

Joustava luotto palaa käyttöösi sitä mukaa kuin maksat kuukausieriä ja voit rahoittaa sillä jälleen uudet hankinnat. Eli käytännössä joustava luotto tai luottotili, toimii kuin luottokortti ilman erillisen maksukortin tarvetta,

Hae lainat Saldolta
Jaa

Lisää vastaavia aiheita

Lisää
talous
raha
mobiilipankkisovellus

Mobiilipankki – pankkipalvelut helposti taskussasi

talous

Talouskatsaus 2023

talous
nuoriso

Kuinka tienata rahaa nuorena

Lisää