Saldo logo
hero-image
yrityslaina
yritystoiminta
yritysrahoitus

Mihin yritysrahoitusta haetaan yleisimmin?

Saldo6.4.2023

Yrityslainan käyttökohteet riippuvat paljon siitä, missä kehitysvaiheessa yrityksen toiminta on. Me selvitimme, mihin Saldon yrityslainoja käytetään asiakkaidemme antamien tietojen perusteella.

Yleisesti lainaan turvautuvat uudet yritykset, joiden on saatava liiketoiminta käyntiin, mutta kauppa ei varsinaisesti ole vielä käynyt. Liiketoiminnan aloittaminen kysyy paljon varoja ja harvalla on sellaisia säästöjä tai kerättyä rahoitusta, että toiminnan aloittaminen voidaan käynnistää vain niiden avulla.

Myös jo vuosia toimineet yritykset törmäävät tilanteisiin, joissa yrityslaina on järkevä siirto. Lainan avulla voidaan esimerkiksi laajentaa toimintaa tai tehdä tarvittavia korjausliikkeitä, kun kassavirta jostain syystä tilapäisesti tyrehtyy.

Mihin Saldon Yrityslainoja käytetään

Kun haet yrityksellesi Saldon Yrityslainaa, me kysymme hakemuksessa, mihin tarkoituksen lainaa haetaan. Tämä ei kuitenkaan vaikuta lainapäätökseen, vaan tieto on ainoastaan omaa tilastointiamme varten. Asiakkaidemme antamien vastausten perusteella Saldon yrityslainaa käytetään seuraavasti:

saldo-yrityslainan-kayttokohteet.png

Lähde: Saldon asiakastilasto.

Yleinen kategoria hankinnat eli investoinnit on luonnollisesti suurin piirakanpalanen, sillä se on yleisesti yleisin lainan käyttökohde. Tämä tarkoittaa sitä, että lainalla rahoitetaan uusien toimitilojen hankinnat tai olemassa olevien tilojen laajentaminen, työn tekemiseen käytettävien koneiden ja laitteiden hankinnat sekä raaka-aineiden hankinnat.

Mutta koska Saldon Yrityslainan voi saada yrityksen rahoitustarpeisiin hyvin nopealla aikataululla, on moni yrittäjä käyttänyt lainaa myös laskujen maksuun. Laskut ovatkin piirakan toiseksi suurin palanen.

Kun yrittäjän omat asiakkaat maksavat laskunsa myöhässä tai tilauksia on sisällä, mutta rahaa ei ole vielä kassassa tarpeeksi, voi lainalla kätevästi tasata tätä kassanvirran hetkellistä epätasaisuutta.

Laskujen hoitaminen ajallaan ja huolellisesti on yrittäjälle erittäin tärkeää, sillä mikäli esimerkiksi tavarantoimittajien laskut myöhästelevät yrityksen maine kärsii. Aina laskujen maksujen ongelmat eivät edes johdu yrityksestä itsestään, vaan takana saattaa olla ongelmaketju, joka juontaa juurensa yrityksen omien asiakkaiden laskujen maksuihin.

Vain harva rahoittaa lainalla lainaa

Laskujen lisäksi yrittäjien pakollisia kuluja ovat palkat ja verot. Näistä kuluista ei yrittäjä voi luistaa, joten jonkin verran näitäkin rahoitetaan Yrityslainalla. Määrät ovat kuitenkin vähäisiä laskujen maksuun ja hankintoihin verrattuna.

Tällaisten kiinteiden kulujen rahoittamiseen laina käy hyvin tilanteissa, joissa esimerkiksi asiakkaan tilaus on toimitettu, mutta lasku on vielä maksamatta. Tiedetään, että rahaa on tulossa, mutta palkat erääntyvät maksuun ennen sitä.

Verot ja palkat on maksettava ajallaan, sillä varsinkaan työntekijöiden hyvinvoinnista harva yrittäjä haluaa tinkiä.

Lainoja sen sijaan ei yhdistetä uudella lainalla, kuten monet kuluttajat tekevät. Tämä lienee terve merkki siitä, että Saldon Yrityslaina -asiakkailla ei ole tarvetta ottaa useita lainoja, vaan tarvittava rahoitus löytyy yhdestä kohteesta.

Hae Saldon Yrityslainaa
Jaa

Lisää vastaavia aiheita

Lisää
pk-yritykset
yritystoiminta
hero-image

Yrittäjän palkka - huomioi nämä asiat

yritystoiminta
hero-image

Pk-yritys ja riskienhallinta

yritystoiminta
pk-yritykset
hero-image

Pienyrittäjän velkajärjestely

Lisää