Saldo logo
Saldo logo
hero-image

Jäännösvero ja sen maksaminen

Saldo6.4.2023

Jäännösvero tunnetaan paremmin termillä “mätkyt”. Jäännösvero tulee maksettavaksi, mikäli on maksanut liian vähän ennakonpidätystä tuloistaan.

Jäännösveroa ei kannata mennä maksamaan ennen aikojaan verottajalle, sillä siinä tapauksessa se palaa tilille bumerangina. Vasta lopullisen verotuspäätöksen valmistuttua pääsee suorittamaan vaadittavan jäännösveron.

Mätkyjen vastakohta on tietenkin veronpalautukset, joita moni odottaa innolla. Suomalaisista suurin osa saakin nimenomaan palautusta eikä joudu maksamaan pelättyä jäännösveroa.

Jäännösveron maksaminen

Moni meistä odottaa pienellä kauhulla verotuspäätöstä ja mahdollisten mätkyjen eli jäännösveron määrää. Sen verran helpotusta jäännösveron maksamiseen saa, että mikäli mätkyjen määrä ylittää 170 €, summan saa maksaa kahdessa erässä.

Kahdessa erässä maksaminen ei tietysti auta, mikäli summa on suuri ja se tulee yllättäen maksettavaksi. Tällaisessa tapauksessa edullinen SaldoLaina on hyvä apuri mätkyistä selviämiseen, sillä lainan voi maksaa useammassa ja pienemmässä erässä takaisin.

Verohallinnon mukaan suurimmalla osalla jäännösveron maksupäivät ovat elo- ja lokakuussa tai vaihtoehtoisesti syys- ja marraskuussa. Mikäli verotuspäätöksen on tullut muutoksia, lopullinen maksupäivä voi olla vasta alkuperäisen eräpäivän jälkeen, joten maksupäivän kanssa on oltava tarkkana.

Ennen varsinaista eräpäivää mätkyt voi toki maksaa ja samaten mikäli maksu on kahdessa erässä, voi molemmat erät maksaa samalla viitteellä ja yhtä aikaa. Jäännösverolle lasketaan huojennettua korkoa helmikuusta eräpäivää saakka. Korko on 2 % (vuonna 2019).

Vuoden 2019 jäännösverojen maksupäivät:

Jäännösveron voi tarkistaa OmaVerosta ja sen voi myös maksaa kyseisen verkkopalvelun kautta. Kun tekee maksun OmaVerossa kaikki tarvittavat maksutiedot ovat jo maksupohjassa. Toki eräpäivää ei voi muuttaa, mutta ainakin tärkeä maksu tulee suoritetuksi oikein. Mätkyt voi maksaa myös verkkopankissa tai e-laskuna.

Entä jos jäännösveroa ei pysty maksamaan ajoissa? Tai unohtaa maksaa mätkyt kokonaan? Luonnollisesti myöhässä olevalle jäännösverolle lasketaan viivästyskorkoa. Myöhässä olevasta maksusta muistutetaan 1 – 3 kertaa ja muistutus annetaan OmaVerossa ja verojen yhteenvedossa. Mikäli muistutusten jälkeenkään vaadittua summaa ei makseta, päätyy se ulosottoon.

Muistutusten määrä riippuu siitä, onko verovelkaa olemassa ja onko veroilmoituksissa puutteita. Esimerkiksi jos vain jäännösvero on myöhässä, saa 3 muistutusta. Muistutuksessa mainitaan viimeinen maksupäivä ennen kuin summa siirtyy ulosottoon.

Veronmaksaja, ole tarkkana

Jäännösveron maksaminen kannattaa hoitaa huolella, sillä esimerkiksi ylimääräisiä maksuja ei aina palauteta.

Jos maksaa epähuomiossa liian suuren määrän mätkyjä tai vaikka vahingossa saman laskun kahdesti, ei maksua palauteta, vaan se käytetään ensisijaisesti eräpäivien mukaisessa järjestyksessä tuloveroihin. Jos nämä tulevat maksetuiksi, kohdistetaan ylijäävä summa muihin veroihin. Vasta tämän jälkeen, mikäli ylimäärää on jäljellä, raha palautetaan maksajalle.

Jäännösveron mukana tuleva maksuviite on itseasiassa kaikkien tuloverojen yhteinen viitenumero, joten mikä tahansa vero on erääntynyt maksettavaksi, kirjautuu suoritettu maksu ensisijaisesti sille. Voi siis käydä siten, että maksaja kuvittelee maksavansa mätkyjään, mutta maksu kirjautuukin ennakkoveroon.

Hae lainat Saldolta
Jaa

Lisää vastaavia aiheita

Lisää
talous
raha
mobiilipankkisovellus

Mobiilipankki – pankkipalvelut helposti taskussasi

tiedotteet

Jokereilta oma luottokortti ainoana urheiluseurana Suomessa

Saldo Bank laajentaa maksupalveluihin ja lanseeraa VISA-kortin

Lisää