Saldo logo
hero-image
vinkit

Näin teet oikeasti massasta erottuvan CV:n - 3 valmista CV-pohjaa

Saldo6.4.2023

Hyvä CV eli ansioluettelo tiivistää työnhakijan työkokemuksen, osaamisen ja opinnot yhden sivun mittaiseksi kompaktiksi kokonaisuudeksi.

Paras CV (tulee latinan sanoista curriculum vitae) on selkeä ja helposti luettava, vaikka luoviin ja persoonallisiin kikkailuihin työnhakijoita yleensä kannustetaan. Äärimmäisen visuaalinen CV on kuitenkin tarpeen vain, kun haetaan luovan alan paikkaa tai taiteellisia kykyjä on muuten tuotava esiin paikan luonteen takia.

CV:n tekeminen kannattaa aloittaa sillä, että ajattelee lukijaa sekä haettua paikka. Miten omat taitonsa, kokemuksensa ja opintonsa saa järkevään ja ymmärrettävään kronologiseen muotoon, johon ei jää hämmentäviä aukkoja.

Usein rekrytoija aloittaa työnhakijaan tutustumisen nimenomaan CV:stä, sillä siitä on tarkoitus löytää kaikki olennainen hakijasta.

Valitse CV pohja haetun paikan mukaan

CV malli voi yksinkertaisimmillaan vain luettelo toimenkuvista sekä näiden lyhyet kuvaukset kronologisessa järjestyksessä uusin ensimmäisenä ja vanhin viimeisenä. Toimenkuvan yhteyteen on tapana laittaa työn kesto ainakin kuukauden tarkkuudella, esim. 06/2015-08/2017.

Jos työpaikkoja on useita, kuten niitä näinä pätkätyön ja määräaikaisten työurien aikana monella on, voi pitkää CV:tä lyhentää valitsemalla juuri kyseiseen toimenkuvaan sopivat työurat.

Mitään ei kannata kokonaan jättää pois, mutta tarkemmat kuvaukset muista toimenkuvista voi jättää pois. Samaten kannattaa miettiä, onko tarpeen laittaa jokainen kesätyö opiskeluvuosien alusta lähtien.

Jos haussa on luovan alan paikka tai muuten työskentelee taiteellisella alalla, voi ansioluettelomallin hakea visuaalisista pohjista. CV pohjaa voi muokata haetun paikan näköiseksi, kunhan perusasiat ovat selkeästi esillä ja helposti luettavissa.

Visuaalinen CV on siis hyvä rakentaa niin, että visuaalisuus toimii tehosteena eikä peitä itse asiaa.

Millainen on hyvä CV - muista ainakin nämä

Muutama olennainen CV ohje, jotka kannattaa ottaa talteen:

Oikeinkirjoitus. Kun CV ja työhakemus on kirjoitettu hyvin, jää niistä heti positiivinen vaikutelma työnhakijasta. Kirjoitusvirheitä vilisevä ja huolimattomasti kirjoitetut asiakirjat antavat hakijasta sellaisen kuvan, ettei hän ehkä täysin tosissaan ole hakemassa paikkaa.

Suosittelijat. Nykyään useimmissa työpaikkailmoituksissa pyydetään ilmoittamaan suosittelijat. Suosittelija on entinen tai nykyinen esimies, joka on lupautunut vakuuttamaan työnhakijan olevan pätevä työssään ja joka pystyy myös kertomaan hakijasta työntekijänä.

Kuva. Kuvallinen CV on lähes välttämätön. Ilman kuvaa hakija ei saa rekrytoijan mielessä kasvoja eikä siten jää mieleen. Mitä tahansa kuvaa ei kannata ansioluetteloon laittaa, vaan sen on sovittava kyseiseen toimeen. Luovan työn hakija voi valita persoonallisen kuvan, mutta asiallisen toimistotyön hakemiseen sama kuva ei välttämättä käy.

Kieli. Kun työpaikkailmoitus on suomeksi, siihen vastataan samalla kielellä. Myös CV suomeksi on tällöin riittävä. Pääsääntönä on, että hakemus ja CV kirjoitetaan samalla kielellä kuin ilmoitus.

Katso erilaisia CV malleja täältä:

Työnhakuun valmistautumisessa voi tukea edullinen laina, jonka avulla hankit tarvittavat välineet hakemusten ja ansioluetteloiden laatimiseen. Saldo.com toivottaa onnea kaikille uutta työpaikkaa hakeville!

Hae lainat Saldolta
Jaa

Lisää vastaavia aiheita

Lisää
vinkit
hero-image

Näin säästät sähköä tänä jouluna

vinkit
talous
hero-image

Näin sähkön hinnannousu vaikuttaa talouteemme

vinkit
hero-image

Näin takuuvuokra toimii

Lisää