Saldo logo
hero-image
ajoneuvot
hankinnat
vinkit

Auton ostajan opas - 8 kohdan muistilista

Saldo1.9.2023

Kun auton osto tulee ajankohtaiseksi ensimmäistä kertaa tai pitkästä aikaa, on hyvä palautella mieleen auton ostajan muistilista.

Auton ostajan opas pitää sisällään avainseikkoja, jotka auton ostajan kannattaa pitää mielessä.

Ensimmäinen auto on monelle se ensi askel aikuisuuteen. Juuri kortin saanut pääsee vihdoin kulkemaan omia menojaan ja maailma aukeaa uusiin mittoihin.

Monesti vanhemman ja lapsen näkemys siitä, millainen tämän ensimmäisen menopelin pitäisi olla, on täysin erilainen.

On siis paikallaan luetuttaa myös nuorella ajajalla auton ostajan opas ennen kaupoille lähtemistä.

Auton ostajan muistilista

Auton ostaminen ei ole halpaa eikä aina helppoakaan. Rahaa kuluu paitsi itse auton kauppahintaan myös erilaisiin paperitöihin ja huoltohommiin.

Vaivattomammin auton hankinta lähtee käyntiin, kun rahoitus on jo valmiiksi kunnossa ja takataskussa on esimerkiksi kulutusluotto, joka auttaa käsirahaosuuden maksamisessa.

Alkupääoman lisäksi pitää harkita näitä seikkoja:

1. Tarveharkinta

Mikä auto kannattaa ostaa? Nuoren ajajan ensimmäiseksi autoksi käy pieni ja edullinen, mutta samalla turvallinen vaihtoehto.

Lyhyille matkoille ei tarvita voimakasta konetta ja painavaa autoa, mikä lisäisi bensan kulutusta ja samalla autosta syntyviä kuluja.

Pitkillä matkoilla, jos esimerkiksi työmatka on kymmeniä kilometrejä tai liikkuu työkseen, autoksi on hyvä valita hiljainen, tehokas ja kestävä auto.

Auton kokoa valitessa pitää pitää mielessä, mitä autolla on tarkoitus kuljettaa. Pelkkiä kauppakasseja varten ei tarvita farmarimallia.

2. Uuden auton osto vai vaihto käytettyyn

Uuden auton bonuksena on takuu ja mahdollisuus muokata auton ominaisuuksia. Uusi auto ei voi olla kolaroitu ja viat ovat harvinaisempia. Miinuksena on tietenkin hinta.

Kannattaa harkita tarkkaan, onko uusi auto hintansa väärtti vai kelpaako arkikäyttöön käytetty tai vain vähän käytetty auto.

Käytetyn auton hyviä puolia on se edullinen hinta, valmiiksi tehdyt varustelut, huollot ja katsastukset. Hyvä huoltokirja on myyntivaltti ja se kannattaakin aina tarkistaa hyvin.

3. Auton rahoittaminen

Auton rahoittaminen onnistuu monin eri tavoin. Ainakin osa voi säästää tai rahoittaa kulutusluotolla. Suurin osa autokaupoista syntyy kuitenkin autolainan avulla, mikä mahdollistaa auton kauppahinnan osamaksun.

Autolaina kannattaa valita enemmän oman maksukyvyn mukaan kuin mieliteon sanelemana. Kallista autoa voi joutua maksamaan useita vuosia ja auton vaihtaminen voi tulla ajankohtaiseksi ennen kuin koko laina on edes maksettu.

4. Muista koeajo

Ostit sitten käytetyn tai uuden auton, muista aina koeajo. Upean näköinen auto voi olla ajokokemuksena epämiellyttävä tai hankala. Esimerkiksi pieni ihminen ei välttämättä näe kunnolla suuresta autosta ulos tai pitkä ihminen ei mahdukaan mukavasti ratin taakse.

Koeajon aikana käytetystä autosta huomaa helpommin rahinat ja nakutukset, jos niitä on. Pääset myös testaamaan jarrujen kunnon ja vaihteiden toimivuuden.

auton_osto_koeajo.jpeg

5. Tee kuntotarkastus - jos auto on käytetty

Huoltokirja on hyvä tarkistaa ja katsastaa, että merkinnät näyttävät oikeilta. Varsinkin kun ostat käytetyn auton ja yksityiseltä myyjältä. Pintapuolinen tarkastus on paikallaan ennen kuin kaupat lyödään lukkoon niin sisä- kuin ulkopuolelta.

Epätasaisuudet maalissa voivat viitata kolariautoon, mikä voi vaikuttaa auton kestävyyteen ja turvallisuuteen. Virallinen autohuollossa teetetty kuntotarkastus voi olla paikallaan.

6. Vertaile merkkejä kun harkinnassa on uuden auton ostaminen

Kallein ei ole aina paras. Tässä voisi käyttää samoja perusteluita kuin tarveharkinnassa eli millä perustein auton hankinta tehdään? Tarve vai mieliteko?

Kallis merkki on mukava statussymboli, mutta kannattaa vertailla, mihin auton hinta varsinaisesti perustuu. Jos hinta tuo mukanaan selkeästi enemmän kaivattuja ominaisuuksia, kannattaa investointi tehdä.

auton_ostaminen_vertaile.jpeg

7. Auton vakuuttaminen

Tätä ei voi unohtaa, nimittäin Suomessa autoilla on oltava liikennevakuutus. Moni yhdistää autovakuutuksen jo olemassa oleviin vakuutuksiin ja ainakin keskittäminen yleensä kannattaa.

Jos olemassa olevia vakuutuksia ei vielä ole, kilpailuta ja vertaile vakuutusten hintoja ja kattavuutta.

8. Auton rekisteröinti

Niin uskomatonta kuin se onkin, joskus tämä unohtuu. Ostajan on rekisteröitävä auto nimiinsä mahdollisimman pian kaupan jälkeen. Jos auto ostetaan autoliikkeestä, liike tekee rekisteröinnin ostajan puolesta.

Kun ostat auton yksityiseltä myyjältä, tarkista että myynnissä oleva auto on myyjän nimiin rekisteröity.

Varaa auton hankintaan aikaa

Auton hankinta on paras tehdä ajan kanssa. Muistilista kannattaa pitää mielessä ja käyttää erilaisten ja eri merkkisten autojen vertailuun aikaa. Listaa omat tarpeesi ja prioriteettisi hankinnassa ja tee budjetti.

Todennäköisesti voit maksaa autosi osissa, jos hankit sen autoliikkeestä, joten laske paljonko voit kuukaudessa maksaa autolainaasi.

Hyvä auto on luotettava kumppani useiden vuosien ajan, joten mieti myös muita kuluja: huollot, renkaiden vaihdot sekä katsastukset tuovat mukanaan vuosittaisia kuluja lainan ohella.

Hae lainat Saldolta
Jaa

Lisää vastaavia aiheita

Lisää
vinkit
hero-image

Näin säästät sähköä tänä jouluna

vinkit
talous
hero-image

Näin sähkön hinnannousu vaikuttaa talouteemme

vinkit
hero-image

Näin takuuvuokra toimii

Lisää