Saldo logo
hero-image
raha

Ansaitse lisää eläkkeellä näin

Saldo6.4.2023

Oletko jäänyt tai jäämässä eläkkeelle, mutta työntekoa et haluaisi jättää kokonaan? Töiden tekeminen eläkkeellä on täysin mahdollista eikä se välttämättä edes vaikuta saamasi vanhuuseläkkeen määrään. Ja samalla kerrytät itsellesi lisää eläkettä.

Eläkkeellä töissä voi käydä hankkimassa lisätienestiä tai ihan vain viihtymässä ja hakemassa hiukan sisältöä elämään. Varsinkin jos ura on ollut mieluisa, on töiden jatkaminen mielekästä.

Monelle on kuitenkin välttämättömyys hankkia lisätienestiä eläkkeellä, sillä eläkkeen määrä saattaa yllättää mehevään kuukausipalkkaan tottuneen ja elämän mukavuuksista nauttivan. Vuonna 2019 suomalaisten keskieläke oli 1716 euroa ja se on kasvanut viimeisen 10 vuoden aikana 10 % eli noin 200 €. Huomionarvoista on kuitenkin, että sukupuolten välillä on suuri ero: miesten keskieläke on 1937 €, kun naisten vastaava on 1533 €.

Lisätienestiä eläkkeellä näistä lähteistä

Pienistä puroista voi eläkkeellä koota mukavan puron. Mikäli on kätevä käsistään, voi lisääntyneen vapaa-ajan käyttää hyväkseen kutomalla, ompelemalla tai muutoin askartelemalla. Omien kätten tuotokset voi helposti myydä kirpputoreilla, markkinoilla tai verkossa.

Tietenkin jonkin verran täytyy panostaa raaka-aineiden hankintaan, mutta toisaalta upeista ja kotimaisista käsitöistä voidaan hyvinkin maksaa suhteessa isojakin summia. Toiminnan voi laittaa alkuun joustavan lainan avulla, jota voi nostaa tarpeen tullen, kun suunnittelee suurempaa sijoitusta raaka-aineisiin.

Näiden käsitöiden lisäksi voi pieniä lisätienestejä hankkia poimimalla sieniä ja marjoja ja myymällä näitä toreilla tai markkinoilla. Samalla saa mukavasti raitista ilmaa ja pääsee kuluttamaan aikaa luonnon rauhassa.

Eläkkeellä töissä oleminen voi olla myös muiden auttamista. Näin saa sekä hyvän mielen, että lisätienestejä. Eläkeläinen voi esimerkiksi pestautua varamummoksi, joka hoitaa lapsia tai auttaa muutoin ruuhkavuosissa kärvisteleviä perheitä.

Mikään ei estä myöskään jatkamasta omalla alallaan, mikäli työura on ollut mielekäs. Moni eläkeläinen jatkaa uraansa toimimalla konsulttina tai erikoisasiantuntijana, joka voidaan palkata erilaisiin projekteihin asiantuntijaksi.

Kannattaako eläkkeellä tehdä töitä?

Monelle eläke siintää silmissä aikana, jolloin voi vihdoin tehdä kaikkea sitä, mihin työn ohella ei ole ollut aikaa. Mutta. Eläkkeelle jäämisessä on pieni “mutta”.

Toimeentulo nimittäin putoaa monella huomattavasti siitä, mihin työssäkäyvä on tottunut ja elinkustannukset pysyvät kuitenkin todennäköisesti ennallaan. Asuntolaina, vuokra, pakolliset laskut on kuitenkin maksettava elämänmuutoksesta huolimatta.

Eläkelaskurin avulla laskettu arvio voi olla karua luettavaa, mutta omaa eläkettä kannattaa laskeskella jo työaikana.

Kun eläkkeellä töissä oleminen tai osittain työskentely ei vaikuta eläkkeen määrään, toki töitä kannattaa tehdä oman jaksamisen ja kunnon mukaan. Verot tietenkin tästäkin tulosta on maksettava, mutta vanhuuseläkkeeseen tulot eivät vaikuta.

Jos taas haluaa tehdä töitä työkyvyttömyyseläkkeen saajana, täytyy tarkistaa ansaintarajat omasta eläkkeestään. Työkyvyttömyyseläkkeen rinnalla voi ansaita korkeintaan 40 % eläkettä edeltävästä ansiotasosta ja osatyökyvyttömyyseläkkeellä 60 % eläkettä edeltävästä ansiotasosta.

Hae lainat Saldolta
Jaa

Lisää vastaavia aiheita

Lisää
raha
hero-image

Asiaa rahasta - 10 kirjavinkkiä pukinkonttiin

raha
sijoittaminen
hero-image

Puhutaan rahasta - ota nämä blogit ja podcastit seurantaan!

talous
raha
hero-image

Aikuisopiskelu ja opintojen rahoittaminen

Lisää