Saldon Blogi

Saldon blogissa kirjoitetaan maanläheisellä otteella sijoittamisesta, säästämisestä ja muista taloutta sivuavista aiheista. Meiltä saat vinkkejä säästämisen ja sijoittamisen aloittamiseen, mutta voit myös päivittää tietojasi rahamarkkinoiden uusimmista tuulista.

Kirjoitukset 1 - 8 / 138

12.05.2022

Minkälaista tukea pk-yritys voi saada tilitoimistosta?

Jokaisella yrityksellä on kirjanpitovelvollisuus ja paperitöiden pyörittely on yritysmuodosta riippuen monimutkaisempaa kuin yksityishenkilöllä. Kirjanpito saattaakin kuulostaa aluksi pelottavalta ja monimutkaiselta, sillä sen järjestäminen on yrittäjän ensimmäisiä hoidettavia asioita kun liiketoimintaa käynnistetään.

26.04.2022

Rahan säästämisen aloittaminen

Rahaa tarvitaan käytännössä katsoen kaikkeen, sillä mikään ei tule ilmaiseksi. Tavallinen ilmiö on myös se, että sitä mukaa kun palkka tai muut tulot nousevat, nousee myös kulutus.

12.04.2022

Työvoiman vuokraus tai alihankinta?

Yrittäminen on kokonaisvaltaista, sillä varsinaisen toiminnan tai työnteon lisäksi pienen tai keskisuuren yrityksen omistajan tulee huolehtia myös monista muista tehtävistä. Näitä ovat esimerkiksi kirjanpidon ja verotuksen pitäminen ajan tasalla.

07.04.2022

Rahan lainaaminen lapsille ja läheisille

Joskus on tilanne että rahat loppuvat. Niin voi käydä yllättäen, vaikkapa silloin kun lemmikki sairastuu tai auto hajoaa tien varteen.

01.04.2022

Saldo Finance Oyj on nyt Tact Finance Oy

Viime vuoden puolella tiedotimme, että Saldon tytäryhtiö Saldo Finance UAB on saanut EKP:n erityispankkitoimiluvan Liettuassa.

11.03.2022

Saldo tukee Ukrainaa - Autetaan yhdessä

Viimeaikaiset tapahtumat Ukrainassa ovat järkyttäneet meitä kaikkia ja yleinen turvallisuudentunteemme on saanut kovan kolauksen.

10.03.2022

Mistä PK-yritykset voivat hakea lakineuvontaa?

Toisinaan kaikki ei mene kuin Strömsössä ja yrittäjä tai yritys joutuu tilanteeseen, jossa tarvitaan lakineuvoja tai neuvontaa.

28.02.2022

Matkakassan säästäminen

Kuluneet vuodet ovat olleet rankkoja matkustamisesta pitäville ja siitä haaveileville suomalaisille. Matkalle ei ole päässyt tai lähtöä on tullut jännittää viimeiseen asti. Myös matkakärpäsen puremia on tullut ja ensimmäistä oikeaa ulkomaanmatkaa on saanut odottaa pitkään. Matkan odottaminen on useille ihmisille keino jaksaa läpi rankkojen aikojen tai pimeän talven, eikä siis ihme, että matkakuume nousee pikkuhiljaa.