perhebudjetti_vinkit.jpg

10 vinkkiä perhebudjetin luomiseen

| 09.05.2019 14:12

Onko teidän perheellä perhebudjetti suunniteltuna? Toistuvien kulujen kartoittaminen auttaa perhettä, paitsi mitoittamaan olemassa olevat varat ja tulot, myös varautumaan yllättäviin ja ennakoimattomiin menoihin.

Lapsiperheissä on usein budjetti tiukilla ja rahaa tuntuu menevän enemmän kuin sitä tulee. Miten perhebudjetti kannattaa miettiä? Keräsimme muutaman arkea helpottavan vinkin.

Helpot askeleet kohti perhebudjettia

Ensin kannattaa miettiä, onko helpompi luoda henkilökohtainen budjetti itselle ja muille perheenjäsenille vai koko perheen yhteinen perhebudjetti. Joka tapauksessa kaikkien samassa ruokakunnassa olevien menot on hyvä kirjata siten, että yhteisestä kukkarosta maksettavat kulut näkyvät samassa potissa.

1. Valitse helpoin kirjaamistapa

Perhebudjetti voidaan laatia monella eri tavalla, joten kannattaa valita itselle luontevin tapa, vaikka se olisi ruutuvihko ja lyijykynä. Netissä on monenlaisia sovelluksia, jotka helpottavat budjetin luomista ja seuraamista, joten niihin kannattaa ehdottomasti tutustua. Sovellus kulkee mukavasti mukana aina ja siihen on helppo tehdä lennosta lisäykset.

Kirjaamisvälinä kuukausipalkkalaisella toimii luontevimmin palkkakausi, mutta sen voi valita täysin oman perheen tulojen mukaan.

2. Jokainen kulurivi on tärkeä

Jokainen pieninkin kulurivi on tärkeä. Vanha sanonta “pienistä puroista kasvaa suuri joki” sopii budjetin laatijan ohjenuoraksi. Kun jättää esimerkiksi 10 kertaa 5 € kulun merkitsemättä, on se jo -50 €. 4 henkisen perheen jokaisen jäsenen osalta tämän on jo -200 €. Se on jo tuntuva summa perhebudjetissa.

3. Miten huomioida toistuvat isot kulut, esim. vakuutusmaksut

Toistuvat isot kulut, joita ei kuitenkaan makseta kuukausittain, voi merkitä ainakin kahdella tavalla. Koko maksettavan summan voi jakaa kuukausille, jolloin se huomioidaan budjetin kokonaismäärässä ja siihen on helppo varautua.

Toinen vaihtoehto on kirjata se yhden kuukauden kohdalle, jolloin se vaikuttaa yhden kuukauden budjettiin. Tällöin on huomioitava tämä kulu vähentämällä muita menoja.

Tämän voit ajatella osamaksulla maksamisena: maksaako ison summan kertarysäyksellä vai pilkkooko ison summan useammalle kuukaudelle.

4. Jaa kulut kategorioihin

Koko perheen kulut on helpompi hallita, kun jakaa kulut kategorioihin eikä yritä hallita koko massaa yhdessä.

Kategoriointi voi toimia aiheen mukaan, toistuvuuden mukaan tai henkilöperusteisesti.

5. Kirjaa myös säästökohteet

Haaveet, unelmat ja toiveet, joihin koko perhe säästää on syytä kirjata perhebudjettiin. Näin on helppo budjetoida säästöön menevä osuus kuukausittaisista tuloista.

Tämä kannattaa aloittaa jo siinä vaiheessa, kun vauva on vasta harkinnassa, sillä lapsi ja lapsen mukana tulevat hankinnat ovat yllättävän suuri menoerä. Lapseen säästäminen ei siis ole ollenkaan budjettirivi.

Hae perhebudjettiin joustoa

6. Jätä varaa yllätyksille

Yllätyksiä ja ennakoimattomia menoja varten kannattaa tehdä perhebudjettiin oma rivinsä. Se voi olla kumulatiivinen eli mikäli yllätyksiä ei kuukauden kohdalla tapahdu, siirtyy säästynyt osuus seuraavan kuukauden pohjaksi. Näin on koko ajan olemassa puskurirahasto.

7. Opeta lapset seuraamaan omia kulujaan

Lapsille on hyvä opettaa jo aikaisin, miten kuluja lasketaan. Tämän ei tarvitse olla ryppyotsaista, vaan lapsen kanssa voi miettiä, mitä hän haluaisi hankkia ja kuinka paljon siihen tarvitaan rahaa. Viikkorahoista säästäminen opettaa lapselle helposti, miten budjetointi toimii.

8. Budjetoi myös lomat

Tämä ei tarkoita lomamatkojen varsinaista budjetointia, vaan sen huomioimista, että loma-aikaan perhe kuluttaa enemmän rahaa. Kuluja syntyy luonnostaan, kun koko perhe on kotona, syö kotona ja tekee asioita yhdessä. Kun aikaa on enemmän, rahaakin yleensä kuluu enemmän.

9. Seuraa kuluja ja tee päätelmiä

Kun kaikki kulut ja tulot on kirjattu perhebudjettiin, on helppo seurata menoeriä. Samalla voi tehdä päätelmiä siitä, millaisia kuluja olisi mahdollisuus karsia.

Budjetin aloittaminen on usein silmiä avaava kokemus, kun huomaa mihin kaikkeen sitä tulee rahaa kuluttaneeksi.

10. Mieti lainojen osuus budjetista

Lainojen osuus on myös hyvä rivi perhebudjettiin. Jos rivejä on useita pieniä, voi miettiä olisiko järkevintä yhdistää lainat. Esimerkiksi Saldon lainalaskurin avulla voi laskea, kuinka paljon voi säästää kuukaurierissä, kun pienet lainat yhdistää yhdeksi lainaksi.

Hae perhebudjettiin joustoa

library_books Arkisto

    Yrityksen perustamisen muistilista  – 10 vinkkiä
    Yrityksen perustamisen muistilista – 10 vinkkiä Saldo | 14.11.2019
    Mihin veronpalautukset kannattaa käyttää?
    Mihin veronpalautukset kannattaa käyttää? Saldo | 05.11.2019
    Luottokortti vai joustoluotto - kumpi kannattaa?
    Luottokortti vai joustoluotto - kumpi kannattaa? Saldo | 01.11.2019
    Vinkit uuden asunnon sisustamiseen
    Vinkit uuden asunnon sisustamiseen Saldo | 10.10.2019
    Talvirengaspakko lähenee - Näin hoidat talvirenkaiden vaihdon helposti
    Talvirengaspakko lähenee - Näin hoidat talvirenkaiden vaihdon helposti Saldo | 08.10.2019
    Jäännösvero ja sen maksaminen
    Jäännösvero ja sen maksaminen Saldo | 26.09.2019
    Kasvu ja liiketoiminnan laajentaminen jatkui 2019 aikana
    Kasvu ja liiketoiminnan laajentaminen jatkui 2019 aikana Saldo | 30.08.2019
    Mikä on inflaatio ja mitä sinun tulee tietää?
    Mikä on inflaatio ja mitä sinun tulee tietää? Saldo | 19.08.2019
    Käteisen käyttö vähenee entisestään, raha-asiat yhä enemmän digitaalisessa muodossa
    Käteisen käyttö vähenee entisestään, raha-asiat yhä enemmän digitaalisessa muodossa Saldo | 22.07.2019
    10 vinkkiä unelmien häämatkaan
    10 vinkkiä unelmien häämatkaan Saldo | 18.07.2019
Arkisto