millainen_laina_sopii.jpg

Millainen laina sopii sinulle parhaiten?

| 22.02.2019 15:02

Lähes jokaiselle täysi-ikäiselle suomalaiselle on tullut eteen tilanne, jossa on ollut välttämätöntä ottaa lainaa.

Mutta miten valita kaikista lainamuodoista juuri se itselle sopiva? Miten päättää, millainen laina kannattaa ottaa?

Lainoista moneksi - tunnista tarpeesi

Lainasumma on voinut pelastaa akuutissa tilanteessa, kuten pesukoneen hajotessa. Jokainen perheenäiti tai -isä tietää, että taloutta ei kauaa pyöritetä ilman pesukonetta.

Luotto voi toimia myös turvana matkoilla. Se voi olla vararahasto tilanteissa, joissa tarvitaankin vähän enemmän rahaa kuin on budjetoitu.

Se voi olla kertalaina, joka on korvamerkitty esimerkiksi remonttia tai auton hankintaa varten. Näissä tapauksissa lainasumma on usein hiukan suurempi muutaman tuhannen euron laina.

Isommalla lainalla on myös mahdollista yhdistää pienet lainat, jotka ovat kertyneet usealta eri rahoituslaitokselta. Näin voi säästää kuluissa ja ainakin on helpompi muistaa yhden laskun eräpäivä kuin monen eri lähteestä saapuneen vastaavan.

Laina voi olla myös varautumista kaikkiin näihin. Se voi olla pieniä rahanostoja silloin tällöin, jolloin se täydentää säästöjä tai budjettia siten, että koko kuukauden tulot eivät hupene yhteen käyttötarkoitukseen.

Yksinkertaistaen: millainen tarve, sellainen laina

Ratkaisevaa lainan valinnan suhteen on tietenkin lainasumma eli kuinka paljon lainaa tarvitaan. Tärkeää on myös lainan käyttötarkoitus eli onko kohteena yksi tietty ostos vai onko tarve enemmän joustavan ja toistuvan laatuinen.

Lainasumma 100 - 1000 €.**** Pieniä lainasummia varten omiaan on joustava laina, jota voi nostaa oman tarpeen mukaan silloin tällöin pienissä erissä. Muutaman sadan euron laina auttaa esimerkiksi, kun on korjattava kodinkone, maksettava lääkärikäynti tai hankittava vaikka lapsille harrastusvälineitä.

Lainasumma 1000 - 2000 €. Vieläkin puhutaan suhteellisen pienistä lainasummista, joten joustavalla lainalla hoituvat nämäkin hankinnat. Esimerkiksi pienet sisustusremontit tai auton käsirahan voi hoitaa näillä lainasummilla.

Lainat 2000 eurosta ylöspäin. Kun puhutaan jo useamman tuhannen euron lainoista, on kyseessä yleensä kertaluonteinen laina. Kerralla tilille siirrettävällä summalla on helppo rahoittaa isot investoinnit, kuten suuremmat remontit, auton osto tai koko perheen ulkomaanmatka.

Mikäli haluaa varautua lainarahalla mahdollisia yllättäviä tilanteita varten, kannattaa suosia joustavaa lainaa, jota on mahdollista säädellä sitä mukaan kuin tarvetta on. Yksi iso kertalaina maksaa ottajalleen, vaikkei sille juuri sillä hetkellä olisi selkeää käyttötarkoitetta.

Millainen on hyvä laina - huomioi ainakin nämä

Hyvä laina on ehdoiltaan asiakasystävällinen ja joustava. Tämä tarkoittaa sitä, että sen voi tarvittaessa maksaa erissä tai kokonaan ja että asiakas voi itse oman taloudellisen tilanteensa mukaisesti tehdä ratkaisun siitä, miten maksun haluaa hoitaa.

Ehtojen pitää olla myös helposti ymmärrettävät ja selkeät. Jos et ole varma, mitä saat lainaa hakiessasi, voit ehkä vielä miettiä ennen kuin viet hakemuksesi loppuun tai käytät lainaa.

Kulujen tulee olla kohtuulliset lainaan nähden. Ylisuuret kuukausimaksut tai vuosimaksut nostavat helposti lainan kulut huomaamatta korkeiksi. Tarkista aina todellinen vuosikorko ja siihen lasketut kulut.

library_books Arkisto

    Miksi lainojen yhdistäminen on järkevää?
    Miksi lainojen yhdistäminen on järkevää? Saldo | 14.03.2019
    Tuotteiden maksaminen osamaksulla vai luotolla?
    Tuotteiden maksaminen osamaksulla vai luotolla? Saldo | 07.03.2019
    Eläkesäästäminen - miksi ja milloin aloittaa säästäminen?
    Eläkesäästäminen - miksi ja milloin aloittaa säästäminen? Saldo.com | 01.03.2019
    Millainen laina sopii sinulle parhaiten?
    Millainen laina sopii sinulle parhaiten? Saldo.com | 22.02.2019
    Sijoittaminen vs säästäminen - kumpi on kannattavampaa?
    Sijoittaminen vs säästäminen - kumpi on kannattavampaa? Saldo.com | 11.02.2019
    Jatkuva laina, todellinen vuosikorko - Lainasanasto tutuksi
    Jatkuva laina, todellinen vuosikorko - Lainasanasto tutuksi Saldo.com | 18.01.2019
    Saldo uudistuu tammikuussa - tarjoamme jatkossa SaldoLimiittiä ja SaldoLainaa
    Saldo uudistuu tammikuussa - tarjoamme jatkossa SaldoLimiittiä ja SaldoLainaa Saldo.com | 17.12.2018
    Näin veronpalautukset muuttuvat vuonna 2019
    Näin veronpalautukset muuttuvat vuonna 2019 Saldo.com | 19.11.2018
    Talvirengaspakko lähenee - Näin hoidat talvirenkaiden vaihdon helposti
    Talvirengaspakko lähenee - Näin hoidat talvirenkaiden vaihdon helposti Saldo.com | 15.10.2018
    Mitä lennolle kannattaa ottaa mukaan? 6 vinkkiä
    Mitä lennolle kannattaa ottaa mukaan? 6 vinkkiä Saldo.com | 01.10.2018
Arkisto